Portaan pitäjä
Valokuvanäyttely

Hämeen luontokeskus, Tammela
Avoinna 24.5.-31.5. klo 10-18, 1.6.-15.8. klo 10-20 ja 16.-20.8. klo 10-18 
http://www.jyu.fi/~konkkola/photo/portaanpitaja/ 

Markku Könkkölä, ARPS
Puh. työaikaan 014-2603594 ja muulloin 0400-188202

Keskiaikana Tammelan seudulle syntyneestä laajasta Loimon pitäjästä käytettiin uuden ajan alussa nimeä Portaan pitäjä. Se jakautui Tammelan, Jokioisten, Pitkäjärven ja Hirsjärven neljänneksiin ja käsitti nykyisen Forssan ja Jokioisten alueen lisäksi pääosan Tammelan, Someron (ja Somerniemen) ja Ypäjän pitäjistä ynnä Kojonkulman (nykysin Forssaa) Koijärven seudusta.
- Suomenmaa, WSOY 1978

Portaan pitäjä on kolmas oma näyttelyni. Se kertoo Tammelan ylänköseudun luonnosta, luonnon ja perinteen suojelusta sekä muistuttaa siitä, kuinka ainutlaatuinen laaja eteläsuomalainen metsäpaloalue tuhottiin vaikka seudun perinteet luonnonsuojelussa muutoin ovatkin mittavat.

Olen syntynyt Jämsässä 1960. Jyväskylässä olen asunut vuodesta 1979 eli käytännössä saman ajan kuin olen valokuvannut. Alun mustavalkoisen kauden jälkeen olen kuvannut lähes pelkästään diamateriaalille pääasiassa luonnon kauneutta, mutta myös ihmisen jälkiä - niin hyviä kuin huonojakin. 

Keväällä 1997 minulle myönnettiin Iso-Britannian Kuninkaallisen valokuvausseuran, The Royal Photographic Society:n arvonimi Associateship, lyhennetään ARPS. Suomen luonnonvalokuvaajat ry:n jäseneksi minut valittiin 1984, hallitukseen 1996 ja hallituksen puheenjohtajaksi 5.2.2000.

Olen osallistunut moniin kansallisiin ja kansainvälisiin näyttelyihin sekä sijoittunut useissa kilpailuissa. Kuviani on julkaistu esimerkiksi monissa lehdissä, kirjoissa ja arjen taiteessa - mainoksissa. Kuviani on välitettävänä neljässä kuvatoimistossa.

Ensimmäinen näyttelyni on Jyväskylän yliopiston museon luonnontieteellisen osaston tilaama näyttely Lähteiltä sorakuopille. Näyttelyn teemana olivat Suomen luonnonsuojeluliiton Keski-Suomen piiri ry:n järjestämien luontoaiheisten yleisökilpailujen kohteet. Näyttelyn voi tutustua WWW:ssä osoitteessa http://www.jyu.fi/~konkkola/luonto/nayttely/ ja Jyväskylässä Ympäristökeskus Kammissa syyskuussa.

Toinen näyttelyni on 20-vuotisjuhlanäyttely - Näin sen näeN. Näyttely koostuu kolmesta pääteemasta: vesi, metsä ja kukat, jotka ovat koko ajan olleet tärkeimpiä kuvausaiheitani. Vesi kaikissa olomuodoissaan pilvistä mereen ja pisarasta jäähän on elämän lähde, mutta siinä samalla se saa aikaan uskomattomia ilmiöitä. Metsä on Suomelle taloudellisesti erittäin tärkeä, ja juuri siksi on unohtunut, että metsä on paljon enemmän kuin puut. Kukat ovat kauniita katsella, mutta valitettavasti niistäkin monet ovat uhanalaisia ihmisen toiminnan vuoksi. Näyttelyn voi tutustua WWW-osoitteessa http://www.jyu.fi/~konkkola/photo/nainsennaen/ tai Kuusamossa Oulangan luontokeskuksessa ja Karhuntassun näyttelytilassa.

Minulla on tällä hetkellä valmiina kolme multivisiota: Metsän lumo, Sieniä Smetanan kera ja Metsä huutaa! Kuka vastaa?. Niissä kuvat muodostavat musiikin kanssa elävän kokonaisuuden. Luonnosta, matkailusta ja valokuvauksesta olen pitänyt monia kuvitettuja esitelmiä sekä kirjoittanut useita artikkeleita lehtiin ja kirjoihin.

Luottamustehtäviä valokuvauksen ja luonnonsuojelun alalla: